Kävin mummin ja hänen miesystävänsä kanssa puolukassa lauantaina. Meillä ei oikeastaan koskaan syödä puolukkaa (poronkäristyksen kanssa olkoon ainoa poikkeus). Keräsin pelkästä poimimisen ilosta 3,5 litraa puolukkaa ja ideani on kokeilla puolukkaa jälkiruoissa.
Ensimmäinen jälkkärikokeilu oli idealtaan varsin yksinkertainen ja helppo valmistaa. Tein oikein paksun puolukkakastikkeen, jonka jätin melko happamaksi. Kokoon keitetyn kastikkeen maku on intensiivinen ja tarvitseekin parikseen jotain makeaa ja pehmeää. Päädyin panna cottaan ja kinuskiin.
Jääkaapissa oli 3,3 dl:n purkki kermaa, mutta liivate oli loppu ja laiskuus iski. Olin liian laiska lähteäkseni kauppaan, joten valmistin panna cotan multisokerilla ja hyvin onnistui.
Äiti vietti viikonlopun Lontoossa ystävättäriensä kanssa tuoden tuliaisiksi fudgea. Paketissa lukee Harrods, mutta oli kuulemma ostettu lentokentältä, kun Harrodsille eivät olleet kerenneet. Tainnut olla varsin tiivis ohjelma.
Olin sunnuntaina tehnyt puolukkakastikkeen ja panna cotan valmiiksi maanantaita varten. Kinuskikastikkeen kanssa olin vähän epäröinyt, sillä pehmeä vanukas kahdella kastikkeella epäilytti. Harkitsin paahdettua valkosuklaata kinuskin tilalle, mutta tuliaisfudgen ilmestyessä matkalaukusta suunnitelmat muuttuivat.
Elikkäs panna cotta pikantilla puolukkacouliksella ja fudgepaloilla.
Puolukkacoulis
1 l puolukoita
2 1/2 tl (ruoko)sokeria
Aja puolukat sileäksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Siivilöi kahdesti ja laita kasariin. Lisää sokeri ja keittele miedolla lämmöllä kasaan, kunnes kastike on haluamasi paksuista. Itse keitin kunnes jäljellä oli vähän reilu 2 dl.
Panna cotta 3:lle:
3,3 dl kermaa
0,7 dl multisokeria
vaniljatanko tai vaniljajauhetta
Laita kerma ja sokeri teflonkattilaan. Kaavi vaniljan siemenet tai lisää hyppysellinen vaniljajauhetta kattilaan. Lämmitä hitaasti kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Keitä puoli minuuttia ja kaada annosmaljoihin. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Tarjoa puolukkakastikkeen ja fudgemurujen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti