Puolukkalinjalla jatkettiin vielä lauantainakin. Tällä kertaa happaman marjan kaverina klassinen kinuski. Idean marengista sain amerikkalaisesta caramel meringue piesta. Piirakka muotoutui tartalettien muotoon ja sai seurakseen puolukkakastiketta, jota oli jäänyt edelliskerralta.
Varsinkin äitini, jonka suosikkijälkkäreitä on karpalot kinuskikastikkeella, kehui puolukan, kinuskin ja marengin yhdistelmää. Hän myös totesi ohjeen toimivan varmasti myös karpaloilla.
Toisin kuin esimerkiksi mustikkatartaletit nämä eivät säily seuraavaan päivään marengin takia. Siksi kannattaakin yrittää tehdä yhtä monta tartalettia kuin on syöjiäkin. Tartalettiohjeissa on kivana puolena se, että ne voi tehdä myös isompana piirakkana.
Puolukka-kinuskitartaletit marengilla
4 tartalettia
Pohjat
80 g kylmää voita kuutioituna
2,5 dl jauhoa
keltuainen
4-5 rkl kylmää vettä
Nypi tai sekoita keskiteholla voi ja jauhot muruksi. Sekoita joukkoon keltuainen. Lisää vettä sekoittaen, kunnes taikina kerääntyy palloksi. Nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi. Voitele ja jauhota vuoat. Jaa taikina neljään osaan ja kauli kelmupalojen välissä ohuiksi. Asettele pohjat vuokiin ja paista 200 °C 10-15 min.
Täyte
2-3 dl puolukoita
1 tlk kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia
2 keltuaista
Laita puolukat pohjien päälle. Riko keltuaiset ja sekoita ne kinuskiin. Täytä pohjat kinuskilla. Paista 175 °C 20-30 min. Anna jäähtyä.
Marenki
3 valkuaista
0,7 dl sokeria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti