Eilen kokeilin sitruuna-marenkitartaletteja näiden Kokkipuodista Helsingistä hankittujen pikkuvuokien innoittamana. Nämä leivokset ovat keveän ja raikkaan makuisia makeasta marengista huolimatta.
Hyvin onnistuivat. Pohja oli oma sovellus, sitruunatäytteen ja marengin tein Ms. Humblen sitruuna-marenkipiirakan ohjeella. Pohjia tein vain kuusi, mutta täytettä ja marenkia olisi riittänyt kahdeksaankin tartalettiin.
Oltiin lähdössä kylään ja vietiin nämä mennessämme jälkiruoaksi. Kun tartaletit asetti jämäkän paperikassin pohjalle leivinpaperilla tuettuna ja ajoi hitaasti pyörällä kuoppia vältellen, niin leivonnaiset saatiin ehjänä perille asti.
Sitruuna-marenkitartaletit
Pohjat
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
80 g kylmää voita kuutioituna
40 g kylmää leivontamargariinia kuutioituna
1 keltuainen
4-5 rkl kylmää vettä
Täyte
2 dl tomusokeria
1,3 dl vettä
1 dl maissitärkkelystä
1,5 dl sitruunamehua
3:n sitruunan kuori raastettuna
4 keltuaista
2,5 dl kiehuvaa vettä
Sekoita paksupohjaisessa kattilassa kaikki muu paitsi kiehuva vesi. Lisää kiehuva vesi ja kuumenna seos keskilämmöllä kiehuvaksi jatkuvasti sekoittaen. Kun täyte kiehuu vähennä lämpöä ja sekoittele vielä minuutti miedolla lämmöllä. Kaada valmis täyte heti jäähtyneiden pohjien päälle ja nosta jääkaappiin asettumaan hetkeksi.
Marenki
1/2 dl vettä
1 rkl maissitärkkelystä
4 valkuaista
1 dl erikoishienoa sokeria
Laita uuni kuumenemaan 175 °C. Laita vesi ja maissitärkkelys kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä n. kaksi minuuttia rauhallisesti sekoitellen, kunnes seos sakenee. Laita valkuaiset kulhoon ja aloita vatkaamaan varovasti kaataen sokeria pikkuhiljaa valkuaisten sekaan. Kun vaahtoon muodostuu huippuja, sekoita joukkoon vesi-tärkkelysseos. Pursota marenki tartalettien pinnalle ja paista n. 15 min. kunnes pinta alkaa ruskistua.
On varmaan tosi hyviä ja raikkaita. Voiskohan täytteeseen laittaa jotain marjaa? Nää on muutes maidottomia, joten voisin kokeilla.
VastaaPoista