Ei toki itse poimittuja, vaan torilta ostettuja. Tutulla vihanneskauppiaalla oli myynnissä mustikoita ja yhtäkkiä alkoikin tehdä mieli mustikkapiirakkaa, joka muuttui kuitenkin matkan varrella mustikkatartaleteiksi.
Näistä tuli paljoltikin perinteisen mustikkapiirakan oloisia, siis viljaisa pohja reippaasti mustikkaa ja vaniljainen täyte. Erotuksena useisiin mustikkapiirakoihin näihin ei tarvitse perunajauhoja, joten lopputuloksesta ei voi tulla nihkeän jämäkkää ja mautonta perunajauhotinttua.
Jääkaapista löytyi purkki vaahtoutuvaa maidotonta vaniljakaurakastiketta ( aiempien reseptikehittelyiden jäänne ) sekä paketti Philadelphia-juustoa ( alunperin rippijuhlien juustokakkua varten hankittu). Parempi siis käyttää pois ettei pääse happanemaan.
Nuo ihanat liljat muuten löytyi myös torilta. Ja tätä kirjoittaessa onkin jo päivä vaihtunut toiseksi, joten oikeastaan leivoin näitä eilen. Tänään ajattelin käydä torilla uudestaan ja katsoa taas mitä löytyy. Tartaleteista ylijääneistä valkuaisista voisi tehdä marenkeja tai macaronseja tai... katsotaan mitä keksin!
Mustikkatartaletit
Pohjat
3 dl kauraleseitä
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
100 g kylmää voita kuutioituna
1 keltuainen
3 rkl hunajaa
Sekoita kuivat aineet. Nypi tai sekoita keskiteholla joukkoon voi. Lisää keltuainen ja hunaja ja pyöräytä taikina käsin palloksi. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi ja voitele ja jauhota vuoat. Jaa taikina kuuteen osaan ja kauli palat tuorekelmun välissä pyöreiksi. Aseta kaulitut pohjat vuokiin ja paista 200 °C noin 10 minuuttia.

Täyte
n. 4 dl mustikoita
2 keltuaista
2 dl kauramaitopohjaista vaniljakastiketta
200 g Philadelphiaa
3 tl vaniljasokeria
2 dl kauramaitopohjaista vaniljakastiketta
200 g Philadelphiaa
3 tl vaniljasokeria
Täytä mustikoilla noin 3/4 pohjien korkeudesta. Sekoita muut ainekset vispilällä ja täytä tartaletit täyteen. Paista 200 °C noin 25 min kunnes täyte on melko kiinteää, mutta hytkähtää hieman kun vuokaa kopauttaa. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista, jotta täyte kerkeää jähmettymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti