Maistoin Ranskassa jälkkäriä, jonka nimi oli kutakuinkin Mousse de noix de coco aux fruits rouges, eli kookosmousse punaisilla marjoilla. Keveä, herkullinen tapa päättää ateria.
Moussessa on valkosuklaata syventämässä makua ja kookoshiutaleita tuomassa suutuntumaa. Kaverina mansikoita, mustikoita ja vadelmia (pakkasesta), sekä äidin tekemiä rapeita kaurakeksejä.
Ohjeen hän on saanut hyvältä ystävältään, joka on parasta kauralastureseptiä etsittyään todennut tämän parhaaksi.
Onnistui ja oli hyvää, vaikka teinkin moussen vasta juuri ennen ruokaa, joten se ei kerennyt täysin jähmettyä ennen syömistä. Tunnin kauemmin kylmässä ollut annos oli huomattavasti jämäkämpi.
Mousse de noix de coco aux fruits rouges
Kookosmousse
4:lle
100 g valkosuklaata
25 g kookoshiutaleita
2 dl kermaa
3 valkuaista
Tarjoiluun
Punaisia marjoja
(1 rkl sokeria)
(4 kaurakeksiä)
Vatkaa kerma. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita siihen kookoshiutaleet. Nostele suklaa-kookosseos vatkatun kerman joukkoon. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää kermaseokseen. Sekoita varovasti nuolijalla nostellen. Jaa annosmaljoihin ja laita jääkaappiin ainakin kolmeksi tunniksi.
Sekoita marjat ja sokeri ja anna marinoitua hetki. Tarjoa mousse marjoilla ja kaurakeksillä.
Kauralastut
150 g voita
2 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
4 rkl maitoa
Sulata rasva ja sekoita kaikki ainekset kulhossa. Nostele taikinasta pieniä nokareita pellille jättäen nokareitten väliin reippaasti väliä. Paista 200 °C noin 5 min kunnes keksit ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti