lauantai 4. lokakuuta 2014

Tyrnikinuski

Syksy on tullut äkkiä. Viikot on menneet koulutöiden (Lukion ekalle mennessä läksyjen määrä tosiaan moninkertaistuu verrattuna yläasteeseen.) ja harrastusten parissa. Viikonloppuina sitä sitten yrittää toipua ja liikkua niin hyvin ja paljon kuin pystyy.

Mutta onhan sitä kerennyt välillä hillojakin keitellä. Suosikkejani ovat olleet happaman makeat mustaviinimarja- ja puolukkahillot, sekä tyrnikinuski.


Tyrnikinuskiin sain idean Glorian ruoka & viinistä, jonka jossakin tämänvuotisessa julkaisussa oli tyrnikinuskin ohje muistaakseni porkkanakakun lisukkeeksi. Kun sitten saimme naapureilta pussillisen tyrnimarjoja, päätin tehdä ainakin osasta kinuskia. Laiskuus kuitenkin iski, enkä jaksanut etsiä kyseistä lehteä käsiini (Lehtipinojen tonkiminen on väsyttävää ja aikaa vievää puuhaa, saati sitten silloin, jos etsii vain yhtä artikkelia. Tässä tapauksessa selitykseni ei kyllä ole ihan aukoton, sillä olisin voinut tarkistaa lehden numeron R&V:n nettisivuilla olevasta hakemistosta.)


Ohje onkin siis aika perinteinen beurre salé, ranskalaisten - ja etenkin pariisilaisten - creperieiden ylpeydenaihe, johon on lisätty loppuvaiheessa hieman tyrniä. Beurre saléen kuuluu nimensä mukaisesti laittaa hieman suolaa, mikä ei tyrnikinuskissa kuitenkaan mielestäni ole välttämätöntä. Itse laitoin perinteitä kunnioittaen Fleur de sel -suolaa, mutta sormisuolakin on ihan sopiva ratkaisu. Niin kuin aravata saattaa, ei lopputulos ole yhtä makea kuin normaali kinuski. Kirpakka tyrni kuitenkin piristää kinuskin makua ja kinuskissa tyrni taas ei maistu liian terveelliselle. Yhdistelmä on sen verran loistava, että sopisi mielestäni Hesarin torstailiitteen Luodut toisilleen -palstalle.

Tyrnikinuski


3,3 dl kermaa
3 dl (ruoko)sokeria
hippu hyvälaatuista suolaa
n. 1/2 - 1 dl tyrnimarjoja

Laita sokeri kasariin. Sulata sokeri keskilämmöllä ja anna tummaksi kullanruskeaksi. Lisää kerma ja sekoita kunnes kinuski on tasaista. Jatka sekoittelua kunnes seos kiehahtaa. Nosta pois liedeltä ja anna jäähtyä hetki, välillä hieman sekoittaen. Lisää hippu suolaa. Paina marjoista mehu tiheän ja vahvan sihdin läpi kinuskiin. Sekoita ja maista, lisää suolaa tai tyrniä tarvittaessa.

Tarjoa kuumana vaniljajäätelön kanssa. Jäähtynyt kinuski sopii myös pikkuleipien täytteeksi, paahtoleivän päälle... Ja ihan sellaisenaan.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti