sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kiireetön kesäsunnuntai

Lähdettiin heti aamusta kävelemään rantapolulle sateen raikastamassa seesteisessä säässä. Parin tunnin jälkeen oli ihana palata kotipihaan myöhäiselle brunssille.


Teki mieli jotain vähän ylellisempää erotuksena arjesta, ja mikä sen ihanampaa kuin uppomunaleivät omalla kasvimaalla kasvatetun rucolan ja sinappikastikkeen kera.



Pohjalle paahdoin edellispäivän ciabatasta leikatun viipaleen leivänpaahtimessa, päälle hieman oliiviöljyä, siivu lihakaupan ohueksi siivuttua savukasleria, rucolaa, kirsikkatomaattia ja uppomuna. Viimeistelin annokset muutamalla pyöräytyksellä mustapippuria ja hyppysellisellä sormisuolaa.

Eggs Benedict

Kuumenna keskisuuri kattilallinen vettä kiehuvaksi ja lisää veteen kunnon loraus etikkaa. Kun vesi kiehuu, kiepauta siihen pyörre kapustalla ja laske rikottu kananmuna pyörteeseen keitto- tai kastikekauhalla. Keitä 4-5 minuuttia ja nosta uppomuna kattilasta lautaselle (spagettikauha on tässä vaiheessa paras väline). 

Sinappikastike 

2-4:lle syöjälle

2 rkl maitorahkaa
Makeaa sinappia (kotisinappia)
Vahvaa dijon-sinappia, jossa on paljon kokonaisia sinapinsiemeniä

Sekoita rahkaan pari teelusikallista kumpaakin sinappia, maista ja lisää vähän makeampaa sinappia.

1 kommentti:

  1. Ihanan näköistä ja varmaan tosi hyvää! Uskaltaisinkohan kokeilla?

    VastaaPoista